Antti Naakka

Antti Naakka on toisen polven IPP-läinen, jonka vahva preesenssi edustusjoukkueen toiminnassa on näkynyt jo siitä lähtien, kun hän oli vasta vieno muju isä-Torstin viiksissä (eli 70-luvun lopulta saakka). Torsti oli huippuluokan maalivahti, jolle sattui harvoin huonoja päiviä. Ne harvat heikot pelitkin voitiin laittaa puhtaasti jälkikasvun piikkiin.

Toimituksemme tutkivan journalismin ryhmä löysi liitteenä olevasta artikkelista (Lapin Kansa) todisteen juuri tällaisesta ottelusta kaudelta 1979, jossa mainitut "haparoivat otteet" IPP:n maalin suulla, voitiin laittaa "vauva-Naakkerin" kontolle, joka oli valvottanut isäänsä edellisenä yönä konttaamalla ympäri kämppää ja puklailemalla ympäriinsä sekä potkimalla kunfu-potkuillaan pinnasängyn pinnoja rikki. (Toim. huom. Samanlainen konttaaminen ja yöpuklailu toistui Antin kohdalla 14 vuotta myöhemmin puperteettivaiheessa aiheuttaen jälleen Torstille "haparoivia otteita" tällä kertaa "Konkareiden" maalilla Kemijärven puulaakissa)

Antti nousi Pöyliövaaran keskuskentän näkyvimmäksi hahmoksi jo 80-luvulla IPP:n pelatessa kakkosessa. Yleisön huomio ei niinkään kiinnittynyt ottelutapahtumiin vaan pieneen rasavilliin poikaan, joka aiheutti milloin mitäkin pahennusta kenttäalueella. Jos hän ei ollut heittelemässä linja-miehiä pikkukivillä "kalliolta", niin sitten hän oli muuten vaan härväämässä ilmaismakkarajonossa. Sanonta "Pitihän se arvata, Naakkerihan se siellä on" kävikin tutuksi katsojien joukossa.

Antin räjähtävä lähtönopeus on myös peruja noilta ajoilta, kun hän pinkoi karkuun järjestysmiehinä toimineilta Kärkkäis-Matilta ja Ruotta-Kalevilta. Intohimoisena harjottelijana tunnettu Antti hioi tätä taitoa vielä lisää kotikonnuillaan Sipovaarassa ärsytettyjä isoja poikia pakoon juostessaan.

IPP:n johtoporras sai huokaista helpotuksesta vasta kun he ymmärsivät laittaa Antin kentälle. Vailla itsesuojeluvaistoa boksissa operoinut Naakkeri mätti maaleja nimittäin vimmattuun tahtiin. "Sipovaaran Sheriffi" runnoi maalinedustalla sillä seurauksella, että pallon lisäksi verkon perukoille löysivät tiensä yleensä myös pari vastustajaa sekä tuomari. Vaikkei Antti käynytkään urheilukoulua, pystyi hän hyvin sovittamaan yhteen varusmiespalveluksen sekä pelaamisesta aiheutuneet kiireet.

90-luvun loppupuolella Antti hurahti portugalilaiseen jalkapalloon ja vaihtoi maistraatissa kansalaisuutta sekä nimekseen Pedro Barbosa. Samalla kuin taika-iskusta hänen louhikkomainen kosketuksensa muuttui perusportugalilaiseksi ja pikkunätiksi pallon näpertelyksi.

Isokylän Pallo-Poikien kuoppauksen myötä Pedrokin muutti etelään ja kokeili siipiään mm. näyttelijänä, ninjana ja personal-trainerina. Tulipa sieltä Thaiboxingin Suomen mestaruuskin kuitattua, kun ei sieltä etelän vetelistä kuulemma löytynyt "miehen vahvuista". Pedron sydän kuitenkin pompotti koko ajan IPP:lle ja oikeastaan hän vain etelässä odotteli ja treenasi, sitä päivää varten, jolloin rivit koottaisiin uudelleen. Nyt, kun se päivä on koittava, hän on valmis.

Antti on suuri persoona ja häntä mahdoton verrata keneenkään, mutta jos yhdistettäisiin Paul Gasgoinen asenne, puolalaisen maajoukkuehyökkääjän kroppa, Zlatanin itseluottamus sekä Sylvester Stallonen katse, niin oltaisiin lähellä totuutta.

Antilla on pelipaidassa numero 99, toinen ysi on Antille ja toinen Pedrolle.